Kellner matkusteli laajalti idässä, ja väitti 1900-luvun lopulla löytäneensä itselleen kolme mestaria -- sufin (Soliman ben Aifa) ja kaksi hindu tantrikkoa (Bhima Sena Pratapa Lahoresta ja Shri Mahatma Agamya Paramahamsa). Opintojensa keskellä hän tajusi löytäneensä "avaimen", joka tarjosi selkeän selityksen kaikelle vapaamuurariuden monimutkaiselle symboliikalle, ja jonka hän uskoi avaavan "luonnon salaisuudet".

Vuonna 1895, Kellner ehdotti kumppanilleen Theodor Reußille (28. kesäk. 1855 – 28. lokak. 1923), löytönsä kehittämiseksi ja levittämiseksi, H.B.L.:n uudelleenkonstruointia Saksassa kolmesta asteesta koostuvan "Academia Masonican" muodossa, joka tultaisiin tuntemaan Idän Temppeliritarien sääntökunnan nimellä. Tämä järjestö olisi avoin vain korkeimpien asteiden muurareille ja selittäisi useiden muurari-riitusten täyden astekirjon Kellnerin hallussa pitämän "avaimen" valossa.

Theodor Reuß johti tuohon aikaan Baijerin Illuminatin reformaatiota, toimi Swedenborgilaisen riituksen Saksan suurmestarina, ja oli Magus Societas Rosicruciana in Germaniassa. Kellnerin avustukselta Reuß hankki John Yarkerilta, oppineelta englantilaiselta vapaamuurarilta, perustuskirjan kahdelle korkeanasteen vapaamuurarijärjestelmälle. Nämä olivat Memfis & Misraïm riitus (M∴M∴) 97º ja 90º sekä Muinainen & Oikeutettu Riitus (A∴A∴S∴R∴) 33º (Cerneau Council of New York, 1807).

Yhdessä Swedenborgilaisen riituksen kanssa nämä muodostivat tämän uuden järjestön keskeisimmän osan. Swedenborgilainen riitus sisälsi esoteeriset toisinnot alemmista muurari-asteista, ja Cerneaun Muinainen & Oikeutettu Riitus ja Memfis & Misraïm vapaamuurariuden korkeat asteet niin täydellisinä kuin ne on koskaan esitetty. Yhdessä ne muodostivat täydellisen vihmimysjärjestelmän, ja näin mahdollistivat täysin itsenäisen vapaamuurari-järjestelmän perustamisen.

Vuonna 1902 Ordo Templi Orientisin perustaminen julistettiin virallisesti Reußin vaapaamuurari-julkaisussa, Oriflammessa. Kellner nimitettiin järjestön ulommaksi pääksi ("Outer Head of the Order", O.H.O.) ja Reuß sen kunnia-suurmestariksi. Kellnerin kuoltua 7. kesäkuuta, 1905, Reuß otti hänen paikkansa O.H.O.:na.

Toisten perustajajäsenten, Franz Hartmannin ja Heinrich Kleinin avustamana Reuß valmisti v. 1906 järjestön peruskirjan. Yhdessä useiden muiden muurarien kanssa he kehittivät näistä löyhästi organisoiduista riituksista täydellisen miehille ja naisille avoimen vapaamuurari-järjestelmän, joka keskitti kymmeneen prisipaali- ja kahdeksaan ansillaari-asteeseen kaiken sen tärkeän symboliikan, joka sisältyi muurariuden kolmeen alimpaan asteeseen, moninaisten korkea-asteisten riituksien asteisiin, sekä lukuisien muiden järjestöjen asteisiin. Kellnerin "Academia Masonica" muodosti tämän järjestelmän VIIº, VIIIº ja IXº.

O.T.O. sai osalta sulauttamiltaan järjestöiltä täyden tai rajoitetun toimivallan, toisten edustus perustui vihittyjen jäsenyyteen kummassakin järjestössä, kun taas toisten "oikeuteen opiskella" näiden salaisuuksia. Lista näistä järjestöistä julkaistiin v. 1912. Se sisälsi suurimman osan O.T.O.:n johtajien järjestön rakenteelle tärkeimpinä pitämistä muurari- ja ritarijärjestöistä, joita olivat: Gnostilais-katolinen kirkko, Pyhän hengen ritarikunta, Illuminati, Temppeliherrain ritarikunta, Pyhän Johanneksen ritarikunta, Maltan ritarien ritarikunta, Pyhän haudan ritarikunta, Pyhän Graalin salainen kirkko, Valon hermeettinen veljeskunta, Heredomin ruusu-ristin pyhä veljeskunta, Heenokin pyhän holvin veljeskunta, Vanha ja alkuperäinen riitus, Memfisin riitus, Misraïmin riitus, Vanha & oikea skottilainen riitus, Swedenborgilainen riitus, Martinisti-järjestö ja Sat B'hain veljeskunta.

O.T.O.:n "perinteisessä" historiassa H.B.L.:ää edelsivät Adam Weishauptin Illuminati 1700-luvulta ja Temppeliherrain ritarikunta 1100-luvulta. On kuitenkin muistettava että lukuisat järjestöt väittävät polveutuvansa em. järjestöistä ilman minkäänlaisia todisteita. "Perinteinen" historia onkin muurarien käyttämä eufemismi "mytologialle", ja kuvaa sellaisia edeltäjäsuhteita, joita ei asiakirjoilla kyetä vahvistamaan, ja jotka usein saattavat olla virheellisiä.

Vuonna 1912 tapahtui Reußin ja Aleister Crowleyn kuuluisa tapaaminen. Crowley kirjoittaa Reußin tulleen hänen luokseen ja syyttäneen häntä O.T.O.:n IXº (korkein "Academia Masonica" aste) salaisuuden julkisesta paljastamisesta. Kun Crowley vastasi, ettei hänellä ollut aavistustakaan mitä Reuß tarkoitti, tämä avasi tietyn luvun Crowleyn kirjasta Book of Lies. Ja kun hän katsoi sitä nyt uudelleen, vihkiytyneen tulkinta seksuaali-magiasta avautui hänelle ensimmäisen kerran. Reuß nimitti Crowleyn "koko englantia puhuvan maailman ylimmäksi ja pyhäksi kuninkaaksi."

Vuonna 1915 tai 1916 Crowley julkaisi Reußin 1906 peruskirjan ja Crowleyn manifestin ajatuksia kehittävän tiedoksiannon, "An Intimation with Respect to the Constitution of the Order" (Liber CXCIV).

Crowley julkaiset monet tärkeimmät teoksensa O.T.O.:n sinetin alla. Hän uudisti järjestön pitkän aikavälin tavoitteet ja tehtävät, ja alkoi vähitellen pitää sitä "arkkina", joka turvaisi maailmankulttuurien olennaisimpien osien säilyttämisen jälkipolville. Nämä näkökulmat tulevat parhaiten esille hänen oma-elämänkerrassaan julkaistusta O.T.O.:n tiivistelmässä.

Läpi koko Reußin valtakauden (1902 – 1921 e.v.), jäsenyys O.T.O.:ssa merkitsi jäsentietojen kirjaamista asiakirjoihin. Tapa juonsi juurensa vapaamuurarien menettelytavoista: "Kultaiseen kirjaan" merkittiin jokaisen jäsenen nimi, osoite ja vihkimysasteet. Kultaista kirjaa käytettiin myös direktiivien, perustuslain muutosten ja proseduurien kirjaamiseen.

Reuß levitti O.T.O.:a kansainvälisesti nimeämällä kansallisia päitä ja jakamalla heille perustuskirjoja. Nämä jäsenet saivat Xº arvon (paitsi heidän edustaesssaan kansallista päätä kehittyvällä alueella, jolloin heille annettiin IXº varakuninkaan arvo) ja heidän oletettiin suorittavan O.T.O.:n tehtäviä, pitkälti ilman kansainvälisen äitijärjestön tengettelevaa valvontaa. Näiden kansallisten suur-mestareiden tuli olla uskollisia niin vuoden 1906 e.v. kuin vuoden 1917 e.v. tarkistetuille peruskirjoille ja heidän tuli pitää tarkkaa kirjaa omien maidensa jäsenyyksistä.

Rudolf Steiner (1861–1925, perusti myöhemmin Antroposofisen seuran) nimitettiin O.T.O.:n Saksan pääksi vuonna 1906. Tri. Gérard Encausse (1865–1916, tunnetaan paremmin nimellä Papus), joka oli myös Martinistien järjestön johtaja, sai nimityksen O.T.O.:n Ranskan pääksi 1908. Encaussen O.T.O. alajaosto tuli myöhemmin tunnetuksi "Raskalais-haitilaisena O.T.O.:na". Tri. Arnoldo Krumm-Heller (Huiracocha, 1879–1949) nimitettiin, myös vuonna 1908, O.T.O.:n Latinalaisen Amerikan pääksi. Hänen O.T.O. provinssinsa sai nimen "Ordo Templi Orientis Antiqua" (O.T.O.A.). Aleister Crowley (Baphomet, 12. lokak. 1875 – 1. jouluk. 1947), joka liittyi järjestöön vuonna 1910, nimitettiin Brittein saarten O.T.O.:n pääksi 21. huhtikuuta 1912. Crowley nimitti Charles Stanfeld Jonesin (Parzifal, 1886–1950) varakuninkaakseen Pohjois-Amerikassa, ja Frank Bennettin (Dionysus) varakuninkaakseen Australiassa. Crowley ja Reuß nimittivät yhdessä James Thomas Windramin (Mercurius, k. 1939) johtamaan Etelä-Amerikan O.T.O.:ta. 10. toukokuuta 1921 Reuß nimitti Jonesin O.T.O.:n Yhdysvaltain pääksi. Samalla päivämäärällä hän nimitti myös Heinrick Tränkerin (Recnartus, 1880–1956), joka oli myös Collegium Pansophicumin johtaja, O.T.O.:n Saksan pääksi. C. W. Hansen (Kadosh, 1872–1936) nimitettiin Tanskan pääksi 3. joulukuuta 1921.

Reußin valtakauden provinsseja oli myös monissa muissa Euroopan maissa sekä Brasiliassa. Crowley luovutti yhden provinssin perustuskirjan Etälä-Afrikkaan ja toisen Australiaan. Reuß jakoi myös useita "Gates of Amity" asiakirjoja joillekin toisille vapaamuurareille ja rosenkreutsereille. Näistä mainittakoon se, jonka sai vuonna 1919 Matthew McBlain Thomson, huono-onnisen "American Masonic Federationin" perustaja, sekä se, jonka vastaanotti 1921 H. Spencer Lewis, VIIº O.T.O. jäsen, joka perusti myöhemmin rosenkreutsilaisen järjestön, A.M.O.R.C.:in, San Josehen, Kaliforniaan. Vuonna 1930 Lewis työskenteli myös suoraan Tränkerin kanssa Saksan A.M.O.R.C. jaoston perustamiseksi ja kiinteyttääkseen yhteyttään saksalaisiin rosenkreutsilaisiin.

Kansalliset päät antoivat yleensä itsevalitsemansa nimen alemmille O.T.O. (muurari) asteille, kun taas O.T.O.:a käytettiin kokonaisjärjestelmän nimenä. Crowleyn brittiläinen jaosto tunnettiin nimellä "Mysteria Mystica Maxima" (M∴M∴M∴), Reußin sveitsiläinen jaosti käytti nimeä "Veritas Mystica Maxima" ja Steinerin varhainen itävaltalainen jaosto nimeä "Mystica Æterna." Krumm-Heller yhdisti Etelä-Amerikan O.T.O. jaostonsa omaan järjestöönsä nimeltä Fraternitas Rosicruciana Antiqua (F.R.A.). Krumm-Heller ei koskaan perustanut yhtääkään O.T.O. loošia, ei vihkinyt yhtäkään O.T.O. jäsentä, eikä nimittänyt yhtäkään O.T.O.:n aluejohtajaa.

Theodor Reußin johtamana Ordo Templi Orientis oli voitollisesti vaapaamuurarillinen järjestö, joka piti kytkentäänsä Skottilaiseen riitukseen tärkeimpänä valtakirjanaan. Eräät Skottilaisen riituksen jaostot kiistivät kuitenkin tällaisen kytkennän olemassaolon, ja siitä luovuttiin ennen v. 1922 e.v. 1920-luvun alkupuolelle asti O.T.O.:n vapaamuurarillista luonnetta korosti se, että vihkimyksiä A∴A∴S∴R∴:n, ja M∴M∴:n riituksissa pidettiin samanarvoisina vastaavien O.T.O. vihkimysten kanssa. Muurareille myönnettiin jäsenyys O.T.O.:n asteisiin suoraan tunnustamalla heidän jo omaamat muurari-asteet: O.T.O.:n johtajien tarvitsi vain antaa heille todistus jäsenyydestä kyseisessä asteessa ja merkitä tämä uusi jäsenyys Kultaiseen kirjaan. Ne henkilöt, jotka eivät olleet vapaamuurareita, joutuivat sitävastoin läpikäymään sarjan vihkimyksiä, jotka O.T.O. katsoi samanarvoisiksi vastaavien A∴A∴S∴R∴:n ja M∴M∴:n asteiden kanssa.

Crowley ei ollut koskaan tyytyväinen O.T.O.:n vapaamuurarilliseen luonteeseen, syistä jotka olivat seuraavia:

1) Englannin yhdistynyt suur-looši (U.G.L.E.), jolle Crowley oli teknisesti vastausvelvollinen, vastusti alempien asteiden toimittamista Englannissa sen tuomiovallan ulkopuolella.
2) A∴A∴S∴R∴:n oikeutettu ylin neuvosto piti Cerneaun riitusta "fraudulenttina".
3) Toisin kuin Reuß, Crowley ei katsonut naisia oikeutetuiksi vapaamuurariuden asteisiin, mutta katsoi heidät oikeutetuiksi O.T.O.:n asteisiin.
4) Hän oli turhautunut niihin huolellisiin ja yksityiskohtaisiin valmisteluihin, joita vaadittiin vapaamuurari-vihkimysten järjestämiseen ja viimeksimainittujen ylenmääräiseen monisanaisuuteen. Crowley näki nämä tekijät esteinä onnistuneelle implementaatiolle modernien työtätekevien ihmisten joukossa.
5) Hän uskoi ajan kuluttaneen vapaamuurari-rituaalien symboolisen sisällön käyttökelvottomaksi.
6) Hän toivoi O.T.O.:n auttavan Theleman opin levittämisessä.

Näistä syistä Crowley alkoi valmistella uusittuja rituaaleja, jotka välittäisivät kaikkien asteiden merkityksen lyhyesti ja dramaattisesti, soveltuisivat niin miesten kuin naistenkin vihkimiseen, eivätkä loukkaisi U.G.L.E.:n etuoikeuksia – ja välittäisivät Theleman perustavat opit. Crowley teki näin n. 1913, erityisen perusteellisesti IIIº kohdalla, ja otti nämä uudistetut rituaalit käyttöön omassa O.T.O. jaostossaan, M∴M∴M∴:ssa. Vuoden 1917 paikkeilla hän uudisti rituaalit jo toisen kerran, hyläten nyt kokonaan termin "vapaamuurarius" sekä alempien asteiden luonteenomaiset vertauskuvat, merkit ja kädenpuristukset. Hän esitteli nämä rituaalit Reußille, ja pian useat kansalliset päät ottivat ne käyttöön. 1920-luvun alussa Crowley lakkautti käytännön ottaa vapaamuurareja suoraan O.T.O.:n vastaaviin asteisiin.

Reuß oli innostunut Thelemasta ja toimi myötävaikutuksessa Crowleyn kanssa. Reuß piti Crowleyn teosten luentatilaisuuksia (näiden joukossa The Message of the Master Therion) Monte Veritàssa, ja aloitti vuonna 1920 Crowleyn Gnostisen messun kääntämisen saksaksi – työ, jonka keskeytti aivohalvaus v. 1920 keväällä. Hän palasi Saksaan syyskuussa 1921, ja luopui O.H.O.:n virasta. Hän kuoli seuraavana vuonna.

Crowley toimi O.H.O.:na vuodesta 1922 vuoden 1947 joulukuussa tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Vuonna 1925 Tränker pyysi Crowleya ottamaan hoitaakseen sekä O.T.O.:n että Pansofia-liikkeen johtamisen, ja kutsui tämän Hohenleubenissa samana kesänä pidettyyn konferenssiin. Muita osallistujia olivat mm. Helene Tränker, Karl Germer, Albin Grau, Eugen Grosche, Martha Künzel, Henri Birven, Herr Hopfer, sekä Crowleyn kumppanit Dorothy Olsen, Leah Hirsig ja Norman Mudd. Konferenssin tulokset olivat sekavat. Osallistujat jakautuivat kahteen leiriin Crowleyn oppien ja Lain kirjan (joista osa ei ollut tietoinen) puolesta ja niitä vastaan. Mutta konflikteja muodostui myös henkilötasolla. Fraulein Künzel ja Herr Germer ottivat Crowleyn puolen. Herrn Tränker, Grau, Hopfer ja Birven päättivät pitää Pansofisen Loošin riippumattomana Crowleysta. Herr Grosche oli ensin Crowleyn puolella, riitautui Germerin kanssa, minkä seurauksena hän päätti pysyä puolueettomana. Pansofisen Loošin sulkemisen jälkeen, v. 1926, Grosche liittoutui joidenkin ex-Pansofistien kanssa ja perusti uuden, Fraternitas Saturnin [2] nimellä tunnetun järjestön.

Aleister Crowley jatkoi Theodor Reußin aloittamaa käytäntöä jäsentietojen merkitsemisessä Kultaiseen kirjaan ja perustuskirjojen jakamisessa. Agapé looši no. 1 perustettiin Kanadaan v. 1912 e.v., ja se toimi Jonesin alaisuudessa. Frater Achad (Parzival Xº) jatkoi O.T.O. toiminnan harjoittamista vielä monia vuosia niin Kanadassa kuin Yhdysvalloissakin. Ensimmäisen yhdysvaltalaisen loošin perustaminen jäi kuitenkin eräälle Vancouverin loošin perustajajäsenelle, Wilfred Talbot Smithille (k. 1957), jonka johdolla aloitti Agapé looši no. 2 1930-luvulla.

Smith ja hänen loošinsa jäsenet myötävaikuttivat suuresti Crowleyn julkaisutoimintaa, ja toimittivat Gnostista messua viikoittain, monien vuosien ajan. Crowley nimitti Smithin (Ramaka) U.S.A.:n Xº:ksi. Myöhemmin Agapé looši no. 2 muutti Pasadenaan, Kaliforniaan, jossa sitä johti John W. "Jack" Parsons (Belarion, 1914–1952), arvostettu kemianinsinööri ja avaruustekniikan pioneeri. Parsons oli tärkeässä osassa sekä California Institute of Techologyn suihkumoottori-laboratorion, että Aerojet Generalin perustamisessa.

Toisen maailmansodan käynnistyttyä kansainvälinen yhteydenpito tuli aina vain vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Koska siviilimatkustusta rajoitettiin, ja Crowley ei kyennyt itse matkustamaan, hän tuli hyvin riippuvaiseksi ulkomailla asuvista edustajistaan. Karl Germer (Saturnus Xº, 22. tammik. 1885 – 25. lokak.1962), Crowleyn Saksan edustaja, pidätettiin Gestapon toimesta ja suljettiin keskitysleirille tuomittuna "oppilaiden etsimisestä ulkomaan kansalaiselle, korkea-asteiselle vapaamuurarille, Crowleylle".

Germer vapautettiin sodan alkupuolella Amerikan konsulin ponnistusten ansiosta ja hän matkusti lopulta Yhdysvaltoihin, jossa hän toimitti, päärahastonhoitajana ja Crowleyn toisena miehenä, suuren osan O.T.O.:n asioista. Sodan aikana eurooppalaiset jaostot tuhoutuivat tai ne ajettiin maan alla. Etelä-Amerikkalaiset jaostot pysyivät sensijaan yhteydessä Germeriin aina 1960-luvun alkupuolelle asti.

Toisen maailmansodan loputtua toiminnassa oli ainoastaan Pasadenan Agapé looši no. 2, mutta useat yksittäiset O.T.O. jäsenet kaikkialta maailmasta kävivät Englannissa tapaamassa Crowleya. Tuona aikana Englannissa ei harjoitettu minkäänlaista loošitoimintaa ja jäsenvihkimykset olivat erittäin harvinaisia muualla kuin Kaliforniassa. Myöskään etelä-amerikkalainen O.T.O.A. ei suorittanut vihkimyksiä, mutta lähetti kyllä kandidaatin, tri Gabriel Montenegron, Kaliforniaan vihittäväksi.

Toisen maailmansodan aikana kaksi kalifornialaista O.T.O. jäsentä, Grady Louis McMurtry ja Frederic Mellinger, matkustivat Eurooppaan sotilastehtävissä. McMurtry (Hymenæus Alpha) lähti matkaan ensin, ja tapasi Aleister Crowleyn lomillaan useaan otteeseen. Hän sai IXº:n suoraan Crowleylta, joka uskoi hänelle hätävaltuudet ottaa haltuunsa Kalifornian O.T.O. toiminnan (kuten sanottu, Kalifornian looši oli tuohon aikaan ainoa toimiva jaosto). Lisäksi Crowley nimitti hänet henkilökohtaiseksi Yhdysvaltain edustajakseen, jonka auktoriteettiä tuli pitää Crowleyn omana.

Nämä kaksi etuoikeuskirjaa, maaliskuulta 1946 ja huhtikuulta 1946, olivat vain Karl Germerin hyväksynnän, veton tai tarkistuksen alaisia. Crowley myös ilmoitti McMurtrylle, että Germer tulisi seuraamaan Crowleya O.H.O.:na, mutta että McMurtryn tulisi puolestaan olla valmis seuraamaan Germeriä. Mellinger tapasi Crowleyn sen jälkeen kun McMurtry oli jo kotiutettu Yhdysvaltoihin. Vaikka Crowley pyysi Mellingeringiä olemaan valmiina Germerin mahdolliseksi seuraajaksi, tämä ei saanut mitään McMurtryn saamia vastaavia nimityksiä.

Kun Crowley kuoli v. 1947, hän testamenttasi kaikki omistamansa oikeudet ja koko julkaisemattoman kirjallisen tuotantonsa O.T.O.:lle ja O.H.O.:n arvonimensä Karl Germerille. Germer oli toiminut pitkään suurpäärahastonhoitajana ja Crowleyn Yhdysvaltain legaattina ja Crowley määräsi kaiken edellämainitun omaisuuden toimitetettavaksi hänelle O.T.O.:n uuteen päämajaan, New Yorkiin.

Hiljaiseksi erakoksi luonnehditun Germerin alaisuudessa O.T.O. astui hiljaiselon kauteen. Germerin ajan lopun ainoat vihkimykset olivat korkea-asteisten jäsenten ylennyksiä. Germer kylläkin antoi O.T.O. leirin perustuskirjan Kenneth Grantille (1924–2011), IIIº jäsenelle, Englantiin, mutta erotti tämän myöhemmin, saatuaan tietää, että tämä oli sormeillut rituaaleja. Germer myös ilmoitti McMurtrylle ja kumppaneille, että O.T.O. yhdistettäisiin yhdeksi triumviraatti-johtoiseksi kokonaisuudeksi, mutta tämä yhdistyminen ei toteutunut Germerin valtakaudella. Agapé looši no. 2 jatkoi Etelä-Kaliforniassa vielä v. 1949 asti, jonka jälkeen se ei enää pitänyt säännöllisiä kokouksia.

Germer kiinnostui myös sveitsiläisen Hermann Metzgerin (Pagagranus, 1919–1990) ponnistuksista. Metzger oli erään Reußin vanhan sveitsiläisen jaoston jäsenen, miehen nimeltä Pinckus, oppilas, mutta hänellä ei ollut mitään yhteyttä Crowleyn O.T.O.:hon. Germer nimitti Mellingerin valvomaan Metzgerin järjestön säännönmukaistamista Crowleyn O.T.O.:n mukaiseksi, mutta nämä riitaantuivat Germerin viimeisinä elinvuosina. Mellinger kirjoitti Germerin kuoleman jälkeen, ettei Metzger ollut täyttänyt Germerin tälle Mellingerin kautta antamia ohjeita.

Kalifornian O.T.O. jäsenet yrittivät aktiivisesti taivuttaa Germeriä avaavaan O.T.O.:n jälleen suurelle yleisölle. Tunnettiin huolta siitä, että O.T.O. kuihtuisi ja lopulta kuolisi, ellei uusia jäseniä vihittäisi. Germer valtuutti McMurtryn, Yhdysvaltain kansallisen suur-mestarin, muodostamaan ytimen tälle uudelle avautumiselle. 24. toukokuuta 1946 päivätyssä kirjeessä Germer toteaa: "I want you to be fully informed, as 666 holds you in charge of the Californian activities with any steps you decide to be taken with my approval."

Germer ja McMurtry riitautuivat henkilökohtaisesta lainasta, ja McMurtry matkusti Washingtoniin ottamaan vastaan valtion viran. Mutta oli näillä kahdella mitä hyvänsä erimielisyyksiä, mikään ei viittaa siihen, että Germer olisi koskaan edes harkinnut McMurtryn valtakirjojen vetoamista tai tarkistamista.

Germerin kuoli v. 1962, mutta kului monia vuosia ennenkuin kysymys hänen seuraajastaan otettiin asianmukaisesti esille. Metzger julkisti Sveitsissä väitteen O.H.O.:n arvon kuulumisesta hänelle, perustuen maassaan pidettyyn yksityiseen vaaliin. Yhdellekään korkea-asteiselle O.T.O. jäsenelle Sveitsin rajojen ulkopuolella, Frederick Mellinger, Metzgerin esimies, mukaanlukien, ei ilmoitettu väitetystä vaalista ennenkuin sen kerrottiin jo pidetyn. Metzgeriä ei hyväksytty yleisesti O.H.O.:ksi hänen oman ryhmänsä ulkopuolella. Hän kuoli 1990. Myös Kenneth Grant väitti olevansa O.H.O., mutta hänet Germer oli erottanut jo vuosia aikaisemmin.

Kun selvisi, että O.T.O.:n arkistot Sascha Germerin kotona olivat joutuneet ryöstön kohteeksi, Phyllis Seckler (Sr. Meral), otti yhteyttä nyt Washingtonissa asuvaan Grady McMurtryyn. Tuolloin McMurtry kuuli ensi kerran Germerin kuolemasta. Hän matkusti Kaliforniaan O.T.O.:n ylitarkastajan, Yhdysvaltain toiminnanjohtajan, ja huolestuneen jäsenen omainaisuudessa. Hän suoritti tutkimuksen liittyen arkistomurtoon ja muihin tuona aikana sattuneisiin varkauksiin, mutta ei kuitenkaan onnistunut saamaan takaisin kadonnutta materiaalia.

Vuonna 1969, jäljelläolevat Germerin ja Crowleyn valtakausien O.T.O. jäsenet kutsuttiin jatkamaan vakinaista O.T.O. toimintaa McMurtryn johdolla. Jäsenet Sr. Meral, Sr. Grimaud, Mildred Burlingame ja Gabriel Montenegro ilmaisivat halukkuutensa tehdä O.T.O. suurelle yleisölle avoimeksi. Tuohon aikaan alkuperäisiä yhdysvaltalaisia O.T.O. jäseniä oli jäljellä enää kymmenkunta. Ray Burlingame oli kuollut joitakin vuosia aikaisemmin ja Tri Montenegro kuoli ennenkuin kokousta uudelleenorganisoinnista ehdittiin pitää.

28. joulukuuta 1971, Ordo Templi Orientis Association rekisteröitiin Kalifornian osavaltiossa O.T.O.:a edustavaksi suurelle yleisölle avoimeksi yhdistykseksi. Tämä yhdistys käsitti jäseniä Germerin ja Crowleyn valtakauden Agape looši no. 2:sta. McMurtry esitti nyt virallisesti Crowleylta saamansa valtakirjat, ja otti käytöön tittelin "O.T.O.:n kalifi", niin kuin Crowley oli kirjeissään nimenomaisesti määrännyt.

McMurtryn toimiessa O.T.O.:n virkaatekevänä päänä, tehtiin useita yrityksiä uusien jäsenten houkuttelemiseksi O.T.O.:hon. Muutamia uusia jäseniä vihittiin Kalifornian Dublinin College of Thelemassa ja San Franciscon Kaaba Clerk Housessa. Mutta San Franciscon toiminta romahti, ja yksi uusi jäsen erosi – myös Dublinin O.T.O. keskus jäi syrjään.

Vuonna 1977, McMurtry alkoi suorittaa O.T.O. vihkimyksiä kotonaan Berkeleyssä, Kaliforniassa. Uusi ryhmä muodostui tähän uuteen lokaatioon, jäsenlehteä alettiin toimittaa, ja lopulta O.T.O. yhdistys muutettiin korporaatioksi Kalifornian lakien mukaisesti, 26. maaliskuuta 1979. Henkilöt, jotka olivat joko painetussa sanassa väittäneet, tai joiden tiedettiin olevan O.T.O. jäseniä, saivat korporaation perustamisesta ilmoituksen. Heille annettiin tietty määräaika, jonka sisällä heidän tuli lähettää kirjallinen vaade jäsenyyden jatkumiselle, Karl Germerin vakiinnuttaman ennakkopäätöksen mukaisesti. Tämä korporaatio sai vuonna 1982 vapautuksen Yhdysvaltain liittovaltion veroista uskonnollisena järjestönä ja siihen kuuluu tätänykyä yli 4 000 jäsentä, kymmenissä eri maassa.

Oman seuraajan nimittämisen sijasta McMurtry halusi seuraajansa valittavan O.T.O.:n korkeimman pyhäkön vaalilla. Tämä vaali suoritettiin kaksi kuukautta hänen kuolemansa jälkeen, kaikkien äänestysoikeutettujen jäsenten ollessa läsnä. Uusi kalifi valittiin ja hänestä tuli O.T.O.:n virkaatekevä pää syyskuussa 1985 e.v. Hänen ensimmäinen uskollisuuden osoituksensa peruskirjan ohjeille oli ottaa käyttöön Liber 52:ssa määrätty Xº:a ja O.H.O.:a koskeva nimettömyys. Kunnioitus edeltäjäänsä ja sukuperäänsä kohtaan sai hänet valitsemaan nimen "Hymenæus Beta". Pian vaalin jälkeen tämä uusi kalifi teki Agapé loošista jälleen kerran O.T.O.:n kansainvälisen suur-loošin, maantieteellisenä sijaintinaan New York City.

Vuoden 1996 alussa perustettiin uusi yhtiö Yhdysvaltain suur-loošin työn jatkamiseksi, olemassaolevan yhtiön järjestäytyessä O.T.O.:n kansainväliseksi päämajaksi.

1. H.B.L., Valon hermeettinen veljeskunta, jatkoi omalla painollaan, itsenäisenä O.T.O.:sta, vielä 1970-luvulle saakka.

2. Fraternitas Saturni tunnusti Crowleyn statuksen profeettana ja hyväksyi Theleman lain muunnellussa muodossa; mutta Grosche halusi pitää sen erillään O.T.O.:sta ja omassa, eikä Crowleyn, alaisuudessa. Fraternitas Saturni jatkaa vielä tänäkin päivänä Saksassa, Kanadassa ja muualla, eikä väitä olevansa O.T.O.